Eräässä maatalossa, asui emäntä joka oli nuukkuuden esikuva. Joka päivä muutama kerjäläinen kävisi kyselemässä muutamaa leivän kanikkaa rinnan alle, mutta aina emäntä kieltäytyi vastaten että, ruoka riittäisi hädin tuskin asukkaille itselleen ja lisäksi pitää ruokkia siat. Kerjäläisten onneksi, talon piika salaa luovutti heille pieniä määriä ruokaa, ja sai joka kerta suuret kiitokset

Muutaman vuoden kuluttua emäntä kuoli ja piika jatkoi ruuan jakamista nyt isompina määrinä. Eräänä päivänä, piika kuuli meteliä sikalasta ja juoksi katsomaan josko sinne olisi päässyt kettu. Saapuessaan sikalaan, piika näkee kuinka siat ovat kaikki yhdessä nurkassa, uskaltamatta syödä palaakaan. Tämä tapahtui useamman päivän aikana, minkä seurauksena siat laihtuivat luuviuluiksi.

Piika kutsui paikalle papin, joka huomasi syöttökaukalolla olennon, jonka tunnisti entiseksi entiseksi emännäksi. Pappi saapui piian luo ja sanoo että emännällä on hänelle asiaa. Emäntä nousee ylös ja lausuu piialle "Muistatko kuinka sinä jaoit ruokaa kerjäläisille minun kieltäytyessäni ja kuinka sait aina kiitosta?"

Piika vastasi muistavansa kyllä nuo ajat. Emäntä lausui piialle "Etkö voisi antaa muutamaa niistä kiitoksista minulle, kun niitä tuonpuoleisessa kovasti jo tarvitsisin" Tähän piika vastaa "Ota emäntä vaikka kaikki, kyllä minä niitä lisää ehdin vielä kerätä."

Tämän lausuttuaan emäntä katosi, ja pian siatkin palautuivat entisiin mittoihinsa.